Älyneulayritys Injeq Pohjoismaiden markkinoille
Injeq Oy on solminut Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kattavan jakelijasopimuksen Nords Medicalin kanssa. Pohjoismaiden lääketieteellisen teknologian markkinat kattavat lähes 10 prosenttia koko EU-alueen markkinoista.
IQ-Tip®-älyneulan tavoitteena on lisätä potilasturvallisuutta lumbaalipunktioissa, joissa selkäydinnesteestä otetaan näyte, tai kun selkäydinkanavaan annostellaan lääkettä. Älyneula kertoo reaaliaikaisesti, milloin neulan kärki saavuttaa aivo-selkäydinnesteen, jolloin piston onnistumisen todennäköisyys kasvaa.
Pohjoismaat ovat Injeqille erittäin tärkeä markkina-alue ja sopimus Nords Medicalin kanssa on strategian mukainen askel. Yrityksellä on Pohjoismaat kattava virtaviivainen logistiikka. Nords Medicalin tuotevalikoima koostuu neuromonitoroinnin, mikrodialyysin, selkärangan kirurgian ja kivunhallinnan laitteista.
Injeqin jakelijastrategiana on valita kumppaniksi innovatiivisia keskisuuria tai pienempiä yrityksiä, jotka tuntevat asiakkaansa henkilökohtaisesti. Suuren jakelijan kumppanina markkinoille tuleva yritys ei välttämättä saa tuotteelleen riittävää panostusta, vaan on yksi edustus muiden joukossa.
”Harkitsimme ensin jakelijaa joka maahan erikseen, kunnes Nords Medical otti meihin yhteyttä. Nords Medical on sopivan kokoinen, aktiivinen ja toimii kaikissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa. Yritys on hyvin johdettu ja se on kasvattanut nopeasti liikevaihtoaan viime vuosina”, kertoo Injeqin myyntijohtaja Seppo Lautamäki.
Nords Medical toimii Pohjoismaiden suurimpien sairaaloiden kuten yliopistollisten sairaaloiden kanssa, joissa myös lasten leukemiat yleisimmin hoidetaan ja joissa merkittävä osa neonatologiasta toimii. ”Suomessa asiakkaitamme ovat muun muassa Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion ja Oulun yliopistolliset sairaalat. Injeqin ja Nords Medicalin tavoitteena on tarjota ratkaisu, joka hyödyttää sekä potilaita että lääkäreitä ja parantaa terveydenhuoltoa”, tähdentää Nords Medicalin toimitusjohtaja Olof Nord.
IQ-Tip®-älyneula sai joulukuussa EU:n ilmoitetun laitokselta TÜV SÜD Product Service GmbH:lta CE-sertifioinnin, joka mahdollistaa tuotteen myymisen EU-maissa. Erityisneulojen maailmanlaajuisten markkinoiden arvioidaan kasvavan noin 9,5 miljardista dollarista (2020) 16,9 miljardiin dollariin vuoteen 2027 mennessä. Arvioitu vuosittainen kasvu on 8,5 prosenttia.
Injeq lyhyesti
Injeq Oy on suomalainen innovatiivisen lääketieteellisen teknologian kasvuyhtiö, jonka missiona on tuottaa teknisesti älykkäitä ratkaisuja lääketieteellisesti vaativiin potilaspistoihin. Lääkäreiden toiveesta kehitetty IQ-Tip®-älyneulahelpottaa lääkäreiden työtä tavoitteena potilasturvallisuuden ja hoidon vaikuttavuuden parantaminen.
IQ-Tip®-älyneula on nykyaikainen tapa tehdä vaativat potilaspistot turvallisesti. Ensimmäisenä vaiheena ovat lumbaalipunktiot eli kliiniset toimenpiteet, joissa selkäydinnesteestä otetaan näyte tai selkäydinkanavaan annostellaan lääkeainetta. Tuotteen kliininen suorituskyky ja turvallisuus lumbaalipunktioissa on arvioitu kolmessa kliinisessä tutkimuksessa suomalaisissa yliopistosairaaloissa. Älyneula soveltuu lumbaalipunktioihin vastasyntyneistä ikääntyneisiin, yhtenä keskeisimpänä käyttötarkoituksena leukemialasten hoitopistot.
Vuonna 2010 perustettu Injeq toimii Tampereella ja työllistää tällä hetkellä 16 henkilöä. Injeqin taustalla on kokenut lääketieteellinen asiantuntijatiimi ja laaja tieteellinen tutkimustyö. IQ-Tip® on Injeqin rekisteröity tavaramerkki.