Avaintec Oy – Parempaa arkea joka päivä tekoälypalveluiden avulla
Avaintec Oy on suomalainen tekoälypalveluihin erikoistunut yritys. Avaintecin palveluiden tavoitteena on toimia sote-ammattilaisten päätöksenteon tukena, ohjata dataa tekemään työtä, johon ihmisen myötävaikutusta ei tarvita ja siten vapauttaa henkilökuntaa muihin potilaiden ja asiakkaiden hoidon kannalta tärkeämpiin tehtäviin.
Avaintecin toimitusjohtaja Pekka Kuosmanen kertoo haastattelussa, että Avaintecillä on pitkä historia terveysalalla, toimintaa on ollut jo 25 vuotta. Tekoälyn kehityksen myötä markkinat kasvat koko ajan, mutta tekoälyn hyödyntäminen terveydenhuollossa on jäänyt muista aloista jälkeen. Seuraaville vuosille on kuitenkin hyvät kasvuennusteet.
Avaintecin asiakkaita ovat sote-sektori; sairaanhoitopiirit, kunnat ja hyvinvointialueet. Kuosmasen mukaan tärkeää on hyvä yhteistyö sairaaloiden ja niiden henkilöstön kanssa. Uusien järjestelmien käyttöönotto on yleensä raskasta hyvinvointialueilla, joten tavoitteena on välttää uusia käyttöliittymiä. Avaintecin tekoälymalli, jolla tekoälypalveluita valvotaan ja operoidaan, pohjautuu pilvipalveluihin. Kun tekoälypalvelut tuodaan jo olemassa olevaan potilastietojärjestelmään, palvelininvestointeja tai uuden järjestelmän opettelemista ei tarvita.
Palveluiden vaikuttavuuden mittaaminen voidaan tehdä analysoimalla riskiryhmät, joiden potilasdataa tekoäly analysoi. Riskiryhmän tiedot siirretään tekoälypalvelusta asiakkaan omaan raportointijärjestelmään. Raportointijärjestelmän avulla voidaan seurata vähenevätkö toimenpiteet ja hoitojaksot niillä potilailla, joille tekoäly on tehnyt riskiennusteen. Näistä voidaan laskea myös kustannusvaikuttavuus tekoälyinvestoinneille.
Palvelut:
AvainLog-palvelussa tekoäly seuraa kirjautumislokia, palvelu vähentää lokin seurannan kustannuksia, ennalta ehkäisee väärinkäytöksiä ja parantaa lokin seurannan läpinäkyvyyttä sekä laatua.
Kuntoutuksen RehabScreen -palvelun tavoitteena on yli 75-vuotiaiden yleiskunnon ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen. Palvelu toimii ammattilaisen päätöksenteon tukena, nopeuttaen ja tehostaen ammattilaisen työtä. Tekoälyn avulla voidaan esimerkiksi ennakoida, miten saadaan vanhusten kipua laskemaan. RehabScreenin tekoälymallit on rakennettu THL:n kansalliseen RAI-tietovarastoon pohjautuen.
Lasten etäpäivystys ja hoitoonohjaus ChildScreen -palvelun tavoitteena on vähentää hoitajien tarvetta puhelinneuvonnassa. Palvelu on tarkoitettu alle 7-vuotiaiden lasten vanhemmille ja se on aina saatavilla, palvelu oikea-aikaistaa hoitoon hakeutumista. Vanhemmat täyttävät kotona verkkolomakkeen ja saavat palvelusta tekoälyn antaman suosituksen, tulisiko lähteä ensiapuun vai jäädä kotiin seuraamaan tilannetta. Lomakkeen tiedot toimitetaan ensiapuun, ja hoitaja on yhteydessä kotiin. ChildScreen -palvelu sertifioidaan EU:n Medical Device Regulation (MDR) säännösten mukaisesti lääkinnälliseksi laitteeksi. Sertifiointi on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2022 loppuun mennessä.
ChildScreen on kehitetty yhteistyössä Lapin sairaanhoitopiirin kanssa. ChildScreenin tulevan sertifioinnin vaatima kliininen tutkimus toteutetaan yhteistyössä HUSin Uuden lastensairaalan kanssa.
MentalChief –palvelu on tekoälypalvelu, joka analysoi ja ennakoi henkilön mielenterveysriskiä. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa työskentelevät saavat hälytyksen mahdollisesta mielenterveysriskistä tai hoitojaksolle joutumisen riskistä. Palvelun tavoitteena on varhainen puuttuminen. Tarpeettomia käyntejä voidaan vähentää, kun riskiryhmälle voidaan tarjota ennakoivaa hoitoa. Palvelun vaikuttavuuspotentiaali on tehty data-analyysien pohjalta.
MentalChief on kehitetty yhteistyössä Eksoten kanssa.
CustodyChief –palvelu analysoi ja ennakoi lapsen ja nuoren riskiä joutua huostaanotetuksi. Palvelun tuottama hälytys menee sote-ammattihenkilön arvioitavaksi. Tavoitteena on lasten ja nuorten ongelmien ennalta ehkäiseminen ja varhainen puuttuminen. Lasten elämäntilanteesta ei ole kokonaista kuvaa, koska tiedot ovat eri rekisterinpitäjien järjestelmissä. CustodyChief -palvelussa käytetään sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon dataa, joka yhdistetään HUSin virtuaalitietoaltaassa. Kun eri rekistereistä yhdistetään tietoja, tarvitaan siihen potilaiden suostumus, joka on lasten ja nuorten tapauksissa vaikea saada. Pilotointi on keskeytetty vaikean suostumusmenettelyn vuoksi.
CustodyChief on kehitetty yhteistyössä Eksoten kanssa.
Terveysala on tietoturvakriittinen ala, tietoturva on keskeinen asia tekoälypalveluiden kehityksessä. Avainteciltä löytyy sertifikaatit tietoturvaan (ISO 27001), laatuun (ISO 9001) ja terveydenhuollon laatuun ja laitteisiin (ISO 13485).
Lisätietoja
Pekka Kuosmanen, CEO
+358 50 520 3727
pekka.kuosmanen(at)avaintec.com
Avaintec Oy on Healthtech Finland:n uusi jäsenyritys.
Kirjoittanut: Päivi Ahlgren, Healthtech Finland, paivi.ahlgren(at)teknologiateollisuus.fi