Blogi: Ikääntyneiden onnistunut kotona asuminen – osaoptimoinnista kokonaisuuksien hallintaan
Ei ole varmaan ketään, joka ei tietäisi, miten suomalaisten ikääntyminen ja pieni syntyvyys kalvavat tulevaisuuttamme. Tarttis tehdä jotain, moni ajattelee. Nykyinen kuin ei ole mahdollinen tulevaisuus. Helpompi on kuitenkin jättää ongelmat tulevien polvien ratkaistavaksi. Moni, joka toimii, koittaa ratkaista asian osissa, jolloin helposti kumartaa toiselle ja pyllistää toiselle. Ei siis hyvä näinkään.
Ei ongelmia vaan yhteisiä ratkaisuja
Ei nyt kuitenkaan heitetä tuhkaa päälle, vaan ryhdytään hommin ratkaisujen löytämiseksi, jotta meillä jokaisella onnistuisi kotona asuminen, myös ikääntyneenä mahdollisimman pitkään.
Kaikkia tarvitaan, joten aloitetaan valtiosta, joka laatii ikääntyviä koskevat säädökset sekä ohjaa ja rahoittaa toimintaa. Kunnat toimillaan tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia, hallitsevat vanhustenhuollon kokonaisuuden ja toimivat palvelujen vastuullisina järjestäjinä. Niin valtio kuin kunnat hyötyvät onnistuneesta toiminnasta. ikääntyneet ja ammattilaiset hyötyvät hyvinvoinnin lisääntymisestä.
Palvelutuottajat – julkiset ja yksityiset – vastatessaan asiakkaiden tarpeisiin hyödyntävät asiakkaiden kokemukset, oman osaamisensa ja käytettävissä olevat ratkaisut laadukkaiden palvelujen vastuullisina tuottajina. Järjestöt tukevat vapaaehtoisvoimin asiakkaita ja palvelutuottajia ja toimivat myös itse palvelujen vastuullisina tuottajina. Yritysten tehtävänä on tuoda ratkaisuja – tuotteita ja palveluja – arjen tarpeiden pohjalta. Näitä kehitetään yhdessä tutkimuksen, palvelutuottajien, ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa.
Suurempina kokonaisuuksina vaikutusmahdollisuudet ovat suuremmat ja Business Finlandin rahoitusmahdollisuudet paremmat. Toimivat ratkaisut voidaan viedä myös maailmalle. Suomi ei paini yksin väestön ikääntymisen tuomien haasteiden kanssa.
Ihmiset kaiken keskellä
Ei myöskään unohdeta, miksi yhteistyö tarvitaan nopeasti käyntiin! Kyse on elämän laadusta, kun ikääntyvä voi elellä tyytyväisenä ja turvallisesti kotona, kuitenkin itselleen sopivan yhteisöllisesti. Toimintakykyisyys, tarvittaessa palveluin tuettuna, on edellytys kotona asumiselle, jolloin kuntoutuksen vahingon sattuessa on oltava tehokasta. Jokaisen oma vastuukin on tärkeää. Omien voimavarojen käyttö pitää virkeänä ja luo onnistumisen kokemuksia.
Omaisia tarvitaan jatkossakin auttamaan mahdollisuuksiensa mukaisesti. Tärkeää on kuitenkin tukea heitä ja tarvittaessa auttaa heidät irti huolen taakasta. Syyllistäminen ei johda mihinkään.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat tärkeässä roolissa! He turvaavat ja auttavat ammattitaitoisesti ja voivat itsekin toivottavasti hyvin. He johtavat rohkeasti itseään ja heitä johdetaan hyvin, jolloin syntyy työhyvinvointia. Johtajuus myös nostetaan kunnia-asemaan sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Kun ammattilaisten määrä tulevaisuudessa vähenee, suuri kysymys onkin, mihin ammattilaisen osaaminen kannattaa kohdentaa? Pohdinta kannattaa aloittaa saman tien!
Ratkaisuja muuttuviin tarpeisiin yhdessä etsien ja kehittäen
Ihmiset eivät ole kaiken keskiössä pelkästään mahdollisimman laadukkaan elämän turvaamisen vuoksi. Panostamalla ennaltaehkäisyyn, hyvään sairauksien hoitoon ja kuntoutukseen sekö kotona asumista tukeviin palveluihin toimintakykyiset elinvuodet lisääntyvät ja ympärivuotisen hoivan tarve vähenee. Todisteita tästä näkyy jo usean kunnan taloudessa.
Ikääntyneiden onnistunut kotona asuminen huutaa kuitenkin innovatiivisia ja vaikuttavia ratkaisuja. Tarpeet kasvavat koko ajan suuremmaksi ja iäkkään henkilön tarpeista kaiken onkin lähdettävä. Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen, kotona asuminen, kuntoutuminen ja toimintakyvyn ylläpysyminen sekä paraneminen tarvitsevat? Mitä tukea omaiset ja ammattilaiset tarvitsevat?
Tuotteet ja palvelut tulee kehittää käyttäjän arjen tarpeiden pohjalta. Käyttökoulutus ja käytön tuki varmistavat, että ratkaisut otetaan käyttöön. Ratkaisut ja kerättävä data tarvitsevat teknologia-alustan, joka ei ole pelkästään arkisto kerätylle tiedolle vaan lähde reaaliaikaiselle tiedon hyödyntämiselle. Tämä jos jokin takaa tiedolla johtamisen onnistumisen.
Oppilaitosten rooli muuttuu koko ajan, kun teknologiaosaamisen merkitys lisääntyy koulutuksen yhteydessä hoidon ja hoivan osaamisen lisäksi. Teknologiaan tutustuminen jo opistojen aikana vähentää teknologian aiheuttamaa työkuormitusta. Näin ammattilaisten työkykyyn panostaminen alkaa jo opiskeluaikana ja työkykyisyyteen panostamalla jatkossakin työura voi jatkua vanhuuseläkkeeseen saakka. Työperäinen maahanmuutto ja maahanmuuttajien koulutus antaa mahdollisuuksia varmistaa ammattilaiset tulevinakin vuosina.
Ratkaisut auttavat, kun ne otetaan käyttöön
Kuntapäättäjältä vaaditaan ymmärrystä resurssoinnista teknologiaan investointina ja pitkäaikaisena hyötynä. Kuulostaa paljon helpommalta kuin se oikeasti on. Tulokset kun eivät tule heti tai edes välttämättä suoraan hyötynä investoinnin tehneelle toimijalle. Jonkun pitää siis vastata kokonaisuudesta. Johtajuutta tämäkin. Ratkaisun tuottajat tämä haastaa kertomaan investointien kokonaisvaikutuksista.
Usein teknologinen ratkaisu muuttaa prosesseja ja muutoksen tekemiseen pitää olla valmiutta, ja yhdessä kunnan, palvelutuottajan, teknologiatoimittajien ja ammattilaisten kanssa tämäkin onnistuu.
Apua ja tukea eli toimintamalleja tarvitaan myös ratkaisujen käyttöönottoon, mitä edistää sosiaali- ja terveysministeriön KATI-ohjelma. Vertaistuki ja parhaiden käytäntöjen ja kokemusten levittäminen nousevat uuteen arvoon.
Järjestöjä ei saa unohtaa! Niillä on tärkeä rooli hyvinvoinnin edistäjinä ja palvelujen tuottajina. Ne myös koordinoivat kuntien lailla vapaehtoistyötä. Aktiiviset eläkeläiset ovat hillitön potentiaali ikääntyneiden virkeänä pysymiselle. Kaikenikäiset tarvitsevat kädestä pitämistä ja mukaan innostamista.
Vastuullisuus koskee kaikkia
Lopuksi vielä vastuullisuus, johon kuuluuvat myös eettiset näkökulmat. Se tulee ottaa osaksi kaikkea tekemistä. Tämä tarkoittaa myös tietosuojasta sekä tieto-, potilas- ja kyberturvallisuudesta huolehtimista. Varautuminen, ennakointi ja riskienhallinta kannattavat, myös ikääntyneiden onnistuneen kotona asumisen mahdollistumiseksi!
Saara Hassinen
toimitusjohtaja
Terveysteknologia ry – Healthtech Finland
Anna Haverinen
erityisasiantuntija
Kuntaliitto