Hoitajamitoitus uhkaa lisätä alueiden eriarvoisuutta
On valitettava harhakäsitys, että ikääntyvän Suomen hoivaongelmat voitaisiin ratkaista yksistään käsipareilla. Maan hallituksen esitys uudesta henkilöstömitoituksesta laitoshoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa ei tuo ratkaisua hoivatarpeeseen: alaa vaivaa jo nyt työvoimapula, eikä helpotusta ole luvassa.
Yhtälö ei ratkea ilman teknologian vahvaa hyödyntämistä.
Tilastokeskuksen mukaan 85-vuotiaita tai sitä vanhempia oli vuonna 2017 melkein 150 000. Ennusteen mukaan määrä nousee vuoteen 2040 mennessä noin 340 000:een.
Eläkevakuuttaja Keva on laskenut, että joka kolmas kuntatyöntekijä eli yli 170 000 henkilöä jää eläkkeelle kymmenen seuraavan vuoden aikana. Pelkästään lähihoitajia eläköityy yli 18 000.
Jotta hallituksen tavoite 0,7 prosentin henkilöstömitoituksesta toteutuisi, tarvitaan noin 5 000 uutta hoitajaa nykyistä enemmän. Kun siihen lisätään 18 000 eläkkeelle jäävää, tarvitsemme vuoteen 2030 mennessä vähintään 23 000 uutta hoitajaa. Eikä tämäkään luku ota huomioon yli 85-vuotiaiden määrän kasvua.
Edes koulutusmäärien lisääminen ei pitkälle auta, sillä pienistä ikäluokista kilpailevat kaikki muutkin alat. Esimerkiksi teknologiayrityksiin tarvitaan vuosittain arviolta noin 13 500 osaajaa lisää nykyisten määrän lisäksi. On selvää, että työperäisen maahanmuuton tulee kuulua keinovalikoimaan myös sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Alueellisen tasa-arvon toteutuminen on yksi hallituksen tavoitteista. Henkilöstömitoitus saattaa työvoimapulan takia vaarantaa tämänkin päämäärän.
Onko päätöstä tehtäessä pohdittu, mitä tapahtuu, kun työnantajat kilpailevat entistä verisemmin rajallisesta määrästä hoiva-alan työntekijöitä? Paremmin toimeentulevat kunnat ja maakunnat pystyvät houkuttelemaan henkilökuntaa korkeammilla palkoilla paikallisesti sopien. Köyhät kunnat ja maakunnat jäävät nuolemaan näppejään, eikä palvelujen alueellinen tasa-arvo toteudu.
Vaikeuskerrointa lisää myös meneillään oleva työmarkkinakierros. Hoitoalan järjestöt vaativat kiivaasti työajan lyhentämistä ja yleisen linjan ylittäviä korotuksia. Jos vaatimus toteutuisi, suuri määrä kuntia joutuisi välittömästi taloudellisiin vaikeuksiin ja mahdollisuus lisätä hoivahenkilöstöä heikentyisi.
Monissa hoivalaitoksissa tarvitaan varmasti lisää käsipareja, samoin entistä parempaa johtamista. Poliittisen huomion kiinnittäminen pelkästään henkilöstömitoitukseen on kuitenkin ylioptimistista. Linjaus ei saa johtaa siihen, että alan välttämätön tekninen kehitys jämähtää paikoilleen.
Teknologian ja digitalisaation hyödyntäminen kaikkialla sosiaali- ja terveydenhuollossa varmistaa käsiparien kohdentamisen sinne, missä ihmisten välistä kanssakäymistä erityisesti tarvitaan. Samalla syntyy parempaa tuottavuutta, kustannussäästöjä ja henkilöstö voi keskittyä asioihin, joissa se on parhaimmillaan.
Henkilöstöä kiinnostaa varmasti myös se, että teknologia luo nostetta palkkoihin. Tuottavuuden kasvu on paras tapa varmistaa, että hoitoalan palkkataso on tulevaisuudessa kilpailukykyinen ja houkuttelee osaajia noihin tärkeisiin tehtäviin.
Minna Helle, työmarkkinajohtaja
Teknologiateollisuus ry
Saara Hassinen, toimitusjohtaja
Terveysteknologia ry
***
Artikkeli on julkaistu 13.2.2020 myös Kauppalehdessä.