Healthtech Terveysteknologia

Älyneulayhtiö Injeq kertoo kokemuksensa joukkorahoituksesta lokakuun webinaarissa

Terveysteknologia ry tarjoaa jäsenilleen mielenkiintoisia webinaareja. Lokakuussa aiheena on joukkorahoitus ja kokemuksensa kertoo tamperelaisen älyneulayhtiö Injeq Oy, joka teki joukkorahoitusannillaan historiaa viime vuoden marraskuussa keräten runsaassa vuorokaudessa kaksi miljoonaa euroa. Yhtiöllä on nyt noin 1200 osakasta. Ankkurisijoittajana on vuodesta 2014 lähtien ollut Finnveran hallinnoima EAKR Aloitusrahasto Oy. Ennätyksellinen anti järjestettiin sijoitusalusta Invesdor.comissa. Kaius Löfgren Invesdorista kertoo webinaarissa, mitä joukkorahoitus käytännössä on ja miten se eroaa pääomasijoituksista.

– Arvostamme sijoittajiemme luottamusta ja Invesdorin työtä suomalaisen startup-kentän rahoituksen tukemisessa ja mahdollistamisessa. Terveysteknologiayritysten rahoituksen hankkiminen on haastavaa, koska sijoitusten tuotot ovat odotettavissa aikaisintaan vuosien päästä, Injeqin hallituksen puheenjohtaja Tommi Rasila kertoo.

– Olemme toteuttaneet nyt kolme menestyksekästä joukkorahoitusantia Invesdorin kanssa. Ensimmäisellä kierroksella vuonna 2017 osakasmäärämme nousi kuuteensataan, toisella vuonna 2019 yli tuhannen ja 2020 hieman vielä tästäkin, Rasila jatkaa. Kierroksilla kerättiin yhteensä 5,3 miljoonaa euroa oman pääoman ehtoista rahoitusta.

Älyneulan CE-sertifiointi menossa ja markkinoille pääsy siintää

Injeq on tehnyt tutkimustyötä ja kehittänyt IQ-Tip® -älyneulaa perustamisestaan 2010 lähtien. Neula on EU:n lääkinnällisen laitteiden asetuksen mukainen kolmannen riskiluokan laite, mistä syystä hyväksymisprosessi on pitkä ja tarvittavat kehityspanokset mittavat. Nyt neulan CE-sertifiointi on loppumetreillä. Myyntiluvan saamisen jälkeen IQ-Tip® -älyneulaa tullaan ensin käyttämään lasten leukemian hoitoon liittyvissä vaativissa lumbaalipunktioissa sekä vastasyntyneiden teho-osastoilla.

Lisätietoja Injeqistä: Tommi Rasila, hallituksen puheenjohtaja, Injeq Oy, 040 750 8158, tommi.rasila[at]injeq.com

Lisätietoja Terveysteknologia ry:n jäsenyydestä: Saara Hassinen, toimitusjohtaja, Terveysteknologia ry, 040 531 1661, saara.hassinen[at]teknologiateollisuus.fi