Ikäihmisen digiloikka

Läheisten huoli vähenee, kun 89-vuotias digiloikkaa askel kerrallaan

27.4.2020 klo 10.37

Mitenkähän äiti pärjää, on huoli monen mielessä. Iäkkäät vanhempamme ovat usein kaukana, ja tällä hetkellä toivottavasti myös eristyksissä. Huolena monella omaisella tällä hetkellä on se, miten fyysinen ja henkinen kunto kestävät eristyksen ylläpitämisen.

Oma 89-vuotias äitini pärjää teknologian avulla. Digiloikkaa vauhditti syntymäpäivälahjaksi saatu isoruutuinen telkkari, josta on helppoa katsoa suoratoistopalveluita. Nyt äiti katselee iltaisin Ellua ja ylläpitää kielitaitoaan hienon brittisarjan avulla. Jos telkkari ei kiinnosta, omia muistoja menneistä ajoista on kiva kirjoitella jälkipolville luettavaksi padilla. Tietokoneeseen äitini ei suostu koskemaan, mutta padi tuntuu omalta ja kynällä kirjainten tökkiminen sanoiksi ja virkkeiksi mukavalta. Muistoja on jälkipolville kertynyt jo useita lukuja.

Huoli lihaskunnosta ajoi kokeilemaan

Äitini on itse surrut liikkumisen vaikeutta. 89-vuotiaana tietää, että lihaskunto on tärkeää ja että sängyn pohjalle ei pidä jäädä. Niin ilmat kuin asetetut rajoitukset vaikuttavat: jumppahetket ja kuntoutukset peruttiin heti koronakriisin alettua.

Avuksi hankin Sanosten tuolijumpan. Puoli tuntia kerran viikossa omassa olohuoneessa fyssarin kanssa. Täytyy myöntää, että alkuinnostus ei ollut suurta: äitini suhtautui jumppaan padin ruudulta hyvin epäillen, mutta lupasi kokeilla.

Ensimmäinen jumppahetki jännitti niin, että katselijoita ei haluttu paikalle. Olisi ollut hyvä olla läsnä, sillä äitini ei osannut itse laittaa laitteen ääniasetuksia kovemmalle, joten osa puhutuista ohjeista jäi kuulematta, mutta ”olivathan ne niin selkeitä noudattaa nähtynäkin, että hyvin pärjäsi ilmankin”.

Kannustusta ja aitoa läsnäoloa

Tuolijumppa on nyt puolessa välissä, takana kaksi neljästä hankitusta jumppahetkestä. Ensimmäinen kerta uuvutti täysin äitini, niin fyysisesti kuin henkisesti, sillä sitä oli selkeästi jännitetty ennalta. Toinen kerta meni jo selkeästi varmemmin ja sen jälkeen annettiin lupa hankkia lisää jumppahetkiä. Tuntuu hyvältä!

Sanosten jumpassa äitini on pitänyt etenkin siitä, että ohjeet ovat yksinkertaisia, selkeitä, ja että kaiken voi tehdä omien voimien mukaan. Ote on kannustava ja jumppa tulee tehtyä. Liikkeet ja ohjeet ovat niin selkeitä, että äitini aikoo tehdä niitä omin päin myös välipäivinä. Jumppatuokio on tuntunut ”omalta” – mukana ovat vain äitini ja jumpan vetäjä. Tässä ja nyt.

Tuolijumpan jälkeen äitini on luvannut ottaa käyttöön videopuhelut. Jokainen käyttöönotettu uudistus on lisännyt itsevarmuutta ja pärjäämisen tunnetta ja jokainen lisää valmiutta ja intoa seuraavaan askeleeseen.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Koronaviruksen hopeareunuksena äitini on saanut uusia valmiuksia pärjäämiseensä. Eihän mikään korvaa läheisten läsnäoloa, mutta kun se ei nyt ole mahdollista, on hienoa, että äidilläni on fiksua ja toimintakykyä ylläpitävää tekemistä. Tämän tietäminen helpottaa paljolti omaa olemistani.

Kirjoittaja: Leena Manner - 89-vuotiaan etäällä asuva tytär