MEDIX BIOCHEMICA PERUSTI TYTÄRYHTIÖN YHDYSVALTOIHIN

Bostonissa sijaitsevan yrityksen nimi on Medix Biochemica USA , Inc. ja sen toiminta on käynnistynyt syksyn aikana.

Medix Biochemica on terveysteknologiayritys, joka kehittää, tuottaa ja markkinoi globaalin diagnostiikkateollisuuden tarvitsemia bioreagensseja eli vasta-aineita ja antigeenejä, niihin liittyviä palveluita sekä diagnostisia pikatestejä terveydenhuollon yksiköille. Yritys hyödyntää tuotteidensa kehittämisessä ja valmistuksessa modernin bioteknologian menetelmiä.

Toimitusjohtaja Ismo Råman sanoo, että USA on maailman tärkein diagnostiikka-alan markkina-alue. Medix Biochemican bioreagenssien vienti Yhdysvaltoihin on kasvanut vuosittain noin viiden prosentin vauhdilla, mikä ei Råmanin mukaan ole tyydyttänyt yhtiötä, jonka koko liikevaihto kasvaa paljon nopeammin. Tänä vuonna kasvu tulee olemaan noin 15 prosenttia. Vuoden 2017 liikevaihto oli hieman yli 20 miljoonaa euroa.

Tähän asti sekä bioreagenssien että pikatestien markkinointi USA:ssa on hoidettu jakelijan kautta. Pikatesteissä tämä käytäntö jatkuu, mutta bioreagenssien markkinointia varten Medix Biochemica päätti perustaa oman yhtiön.

”Kilpailu USA:n markkinoilla on kovaa, sillä sinne haluavat kaikki ja maassa on myös paljon paikallisia valmistajia. Halusimme ottaa asiakaskontaktit omiin käsiin, jotta voimme nostaa asiakaspalvelumme tasoa, kasvattaa markkinapeittoa ja myyntiä. Varsinkin sopimustuotannon puolella tarvitsemme parempaa läsnäoloa”, Råman sanoo.

Medix Biochemicalla on tuotetarjonnassaan yli 250 erilaista vasta-ainetta ja antigeeniä. Uusia tuotteita se on julkaissut tänä vuonna 30. Yrityksen liikevaihdosta 90 prosenttia tulee viennistä. Tärkeimmät vientimaat ovat EU-alue, Kiina ja USA. Voimakkainta viennin kasvu on ollut Kiinassa.

Medix Biochemican toimipisteet Suomessa ovat Espoossa ja Joensuussa. Kiinassa yrityksellä on tytäryhtiö markkinointia varten. Kiinassa on lisäksi markkinointia tukeva sovelluslaboratorio. Työntekijöitä yrityksen palveluksessa on 100. He ovat valtaosin korkeasti koulutettuja biotekniikan ammattilaisia, kuten laborantteja ja biokemistejä.

Medix Biochemican omistavat suomalaiset DevCo Partners  ja Minervasäätiö. Devco Partners on kehitysyhtiö, joka tukee keskisuurten pohjoismaisten yritysten kasvua. Minervasäätiö ylläpitää lääketieteellistä tutkimuslaitosta Helsingin Biomedicumissa.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ismo Råman 040 702 4757, ismo.raman(at)medixbiochemica.com
www.medixbiochemica.com