HT_uutiskuva2023_OncNGS karttakuva
Uutinen

Euformaticsin johtamalle toimittajakonsortiolle merkittävä sopimus kahdeksalta johtavalta keski-eurooppalaiselta onkologiakeskukselta syöpädiagnostiikkaan

Lehdistötiedote, Espoo, helmikuu 2023

Euformatics Oy on voittanut merkittävän kaupallisen sopimuksen yhteistyössä itävaltalaisen ViennaLab Diagnosticsin ja unkarilaisen Oncompass Medicinen kanssa ei-invasiivisen biopsiaratkaisun kehitysestä syöpädiagnostiikkaan kahdeksalle sairaalalle Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Belgiassa*. Sopimus käsittää verinäytteestä tehtävän laboratoriotestin suunnittelun ja toteutuksen koko työnkulun ostajakonsortion vaatimusten mukaisesti reagensseistä hoitomuodon valintaan.

Syöpäkeskusten muodostama konsortio on saanut hankkeelle 12 miljoonan euron EU-rahoituksen**, josta 7 miljoonaa euroa on allokoitu toimittajasopimuksiin vuosina 2023-2025. Hankkeen tavoitteena on parantaa syöpäpotilaiden diagnosointia ja hoitoa ottamalla huomioon syöpäkasvaimen DNA/RNA-profiili ja sen perusteella valitaan tehokkain mahdollinen hoitomuoto. Verinäytteestä tehtävä analytiikka on potilaan näkökulmasta merkittävästi miellyttävämpi kudosnäytteeseen verrattuna.

Euformatics päätyi tarjoamaan hankkeeseen yhteistyössä ViennaLab Diagnosticsin ja Oncompass Medicinen kanssa, jotta lopputuloksena saatiin asiakkaiden vaatimusten mukaisesti koko työnkulku NGS-reagenssisuunnittelusta bioinformatiikkaan ja hoitomuodon valintaan. Ostajat arvioivat Euformaticsin tarjouksen vahvimmaksi kahdessatoista kolmessatoista arvioidusta teknisestä kategoriasta.

Ostajakonsortio kommentoi hanketta “tarvitsemme Euroopassa minimaalisesti invasiivisia, skaalautuvia ja kustannustehokkaita ratkaisuja syövän seulontaan ja diagnostiikkaan. oncNGS projekti perustettiin tämän saavuttamiseksi ja saimme vaatimusten pohjalta useita tarjouksia sekä johtavilta akateemisilta instituutioilta että yksityisiltä yrityksiltä. Odotamme mielenkiinnolla yhteistyötä valittujen toimittajien kanssa.”

Euformatics_Tommi_Kaasalainen

Tommi Kaasalainen, Euformaticsin toimitusjohtaja sanoi, “Esimerkiksi keuhkosyövän geenidiagnostiikka kyynärtaipeesta otettavasta verinäytteestä on todella vaikeaa, koska näytteessä on niin vähän kasvaimesta irronnutta DNA/RNA-materiaalia. Reagenssien kehittämiseksi partneroiduimme nykyisen asiakkaamme ViennaLab Diagnosticsin kanssa ja hoitomuodon valinnanosalta kumppaniksi saimme Oncompass Medicinen. Yhdessä voimme toimittaa syöpäkeskuksille potilaiden elämää helpottavan kokonaisratkaisun.”

 

Martin Zeppetzauer ja Istvan Petak

Martin Zeppetzauer, ViennaLab Diagnosticsin toimitusjohtaja jatkaa, “Uskomme kyvykkyyksiimme suunnitella ja toimittaa todella vaikuttava ratkaisu onkologeille ja toisaalta minimaalisesti invasiivinen potilaiden näkökulmasta. Kilpailemme isoja, globaaleja pelureita vastaan tällä alueella Euformaticsin ja Oncompassin kanssa muodostetun kumppanuuden ansiosta.”

 

 

 

Professori Istvan Petak, Oncompass Medicinen perustaja ja toimitusjohtaja päättää, "Ratkaisullamme pyritään löytämään oikea kohdennettu hoito syöpäpotilaille. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan paljon tieteellistä ymmärrystä ja korkealaatuista dataa. Odotan innolla työskentelyä Euformaticsin ja ViennaLabin kanssa - kumppaneiden osaaminen laboratoriossa ja bioinformatiikassa auttaa meitä valitsemaan henkilökohtaisesti sopivin hoitomuoto jokaiselle potilaalle.”

 

Projektin ensimmäinen vaihe alkoi helmikuun 2023 alussa ja ensimmäisiä tuloksia tarkastellaan vuoden 2023 toisella kvartaalilla. Ostajakonsortio arvioi ensimmäisen vaiheen tuloksien perusteella toiseen vaiheeseen etenevät toimittajat. Toisessa vaiheessa kehitetään ja demonstroidaan vaatimusten mukaisia prototyyppejä ja lopulta kolmannessa vaiheessa 2024-2025 integroidaan ratkaisu sairaaloiden IT-järjestelmiin eri saiteilla.

* Ostajakonsortion muodostavat Sciensano ja Institut Jules Bordet Belgiassa, Institut Curie ja Hospices Civils de Lyon Ranskassa, Charite Universitätsmedizin ja Ludwig Maximilians Universität München Saksassa, Alleanza Contro il Cancro Italiassa, and Institut Català d’Oncologia Espanjassa.

** oncNGS projekti on rahoitettu Euroopan Unionin tukisopimusnumerolla 874467.

OncNGS:

OncNGS on viisivuotinen esikaupallinen hankintaprojekti kahdeksan johtavan sairaalan/syöpäkeskuksen organisoimana. Ostajaryhmällä on kattava kokemus erilaisista NGS-alustoista ja tuotteista syövän diagnostiikassa. Ostokonsortiota vahvistaa lisäksi syöpädiagnostiikan standardointiorganisaatio, Euroopan johtava biolääketieteen tutkimusyksikkö hematologian alueella sekä useat muut kumppanit kaupallisissa asioissa, IPR-asioissa sekä teknisissä vaatimuksissa.

Lisätietoja hankkeen internet-sivuilta osoitteessa http://oncngs.eu/

Euformatics Oy:
Euformatics on suomalainen ohjelmistoyritys, joka kehittää ja myy bioinformatiikkatyö-kaluja kliinisen genomidatan analytiikkaan. Euformatics on auttanut sairaaloita ja kliinisiä laboratorioita vuodesta 2010 alkaen diagnosoimaan harvinaisia, perinnöllisiä sairauksia ja syöpää. Yhtiön nykyinen tuote, Euformatics Genomics Hub, sisältää työkalut NGS-datan sekundääri- ja tertiäärianalyysiin sekä laadunvalvontaan ja NGS-testien validointiin.

Lisätietoja yhtiön internet-sivuilta osoitteessa www.euformatics.com.

Oncompass Medicine:
Oncompass Medicine on unkarilainen ohjelmistoyritys, joka kehittää ja myy tuotteita onkologiakeskuksille syöpädiagnostiikkaan. Oncompass voitti vuonna 2021 Future Unicorn Awardin sekä GETINTHERIGH start-up kilpailun yhtenä lupaavimmista innovaatioista. Oncompassin tuotteella avustetaan syöpäpotilaan terapian valintaa tekoälypohjaisella laskenta- ja suosittelusovelluksella.

Lisätietoja yhtiön internet-sivuilta osoitteessa www.oncompassmedicine.com

Viennalab Diagnostics:
ViennaLab Diagnostics on itävaltalainen diagnostiikkaratkaisuja kehittävä ja myyvä yritys, jonka tuotteita käytetään syöpädiagnostiikan lisäksi farmakogenetiikassa, mikrobiomianalytiikassa ja geneettisten häiriöiden analysoinnissa. Kaikki ViennaLabin tuotteet on suunniteltu ja valmistettu ISO 13485 lääkintälaitestandardin vaatimusten mukaisesti ja kliiniseen käyttöön sertifioiduilla tuotteilla on CE-IVD tai IVDR hyväksyntä. Lisätietoja yhtiön internet-sivuilta osoitteessa https://www.viennalab.com/

Lehdistötiedustelut:
Tommi Kaasalainen
Toimitusjohtaja, Euformatics
tommi.kaasalainen(at)euformatics.com tai +358 50 486 1210