Saara Hassinen kunniamerkki
Uutinen

Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassiselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki

Terveysteknologia ry - Healthtech Finlandin toimitusjohtajalle Saara Hassiselle on myönnetty itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki.

Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat jakavat vuosittain kunniamerkit ansioituneille Suomen kansalaisille.

Kunniamerkin myöntäminen perustuu asianomaisen henkilökohtaisiin ansioihin ensisijaisesti omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus.

Saara Hassinen on tehnyt merkittävän yhteiskunnallisen uran suomalaisen terveysteknologia-alan kansallisten toimintaedellytysten sekä kansainvälisen viennin edistämiseksi. Hassinen on lisäksi ollut mukana kehittämässä toimialaa useissa eri luottamustehtävissä. 

Olen kiitollinen ritarimerkistä!

Työ yritysten hyväksi jatkuu, iloitsee Hassinen.

 

Saara Hassinen Jaakko Hirvola

 

Terveysteknologia ry toivottaa upealle toimitusjohtajallemme Saaralle lämpimät onnittelut kunnioitettavasta ansiomerkistä!