Heltti ja Filosofian Akatemia yhdistyvät Suomen johtavaksi ajatustyön asiantuntijayritykseksi
Ajatustyöpaikkoihin keskittynyt Työterveysyritys Heltti ostaa valmennuksiin ja konsultointiin erikoistuneen Filosofian Akatemian. Yhdessä yritykset pystyvät entistä kokonaisvaltaisemmin auttamaan ajatustyöorganisaatioita ennaltaehkäisemään työuupumusta ja mielenterveysperustaisia sairauspoissaoloja sekä vahvistamaan työmotivaatiota ja hyvinvointia.
Heltti ja Filosofian Akatemia muodostavat Suomen johtavan ajatustyön asiantuntijayrityksen, jonka palvelut kattavat niin yksilöt, esihenkilöt kuin johtamisen ja organisaatioiden kehittämisenkin. Uusi kokonaisuus työllistää yli 200 työelämän asiantuntijaa psykologeista lääkäreihin, työterveyshoitajiin, organisaatiokehittäjiin ja terapeutteihin.
Yritysjärjestelyssä Heltti ostaa Filosofian Akatemian, jonka osakkaat siirtyvät Heltin osakkeenomistajiksi. Heltti on jatkossakin täysin suomalaisessa omistuksessa, ja suuri osa yhtiön osakkeista työntekijöillä. Heltin ja Filosofian Akatemian yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2023 on arviolta 13 miljoonaa euroa.
”Jaamme yhteisen mission auttaa yrityksiä kasvamaan inhimillisesti. Filosofian Akatemian tutkimusperäinen valmennusosaaminen täydentää erittäin hyvin vahvaa työhyvinvoinnin edistämisen osaamistamme. Yhdessä meillä onkin entistä paremmat valmiudet vastata vauhdilla kehittyvän työelämän haasteisiin. Kuljemme siinä mielessä vastavirtaan, että työterveysalan konsolidaatio tarkoittaa lähes aina perinteiseen sairaudenhoitoon keskittyvien kilpailijoiden ostamista ja maantieteellistä laajentumista”, sanoo Heltin hallituksen puheenjohtaja Timo Lappi, joka on yksi yrityksen perustajista.
”Työuupumus ja jatkuvasti lisääntyvät mielenterveysperustaiset sairauspoissaolot ravistelevat erityisesti aloja ja organisaatioita, joissa ajatustyö on pääosassa. Samaan aikaan asiantuntijoista on huutava pula maamme vinoutuneen ikärakenteen takia. Onneksi yhä useampi organisaatio on ryhtynyt ratkomaan tätä haastavaa yhtälöä panostamalla ennaltaehkäiseviin toimiin. Juuri niihin tarjoamme ratkaisuja työyhteisövalmennuksista organisaation kehittämiseen ja mielen palveluihin – perinteistä työterveyshuoltoa unohtamatta”, Heltin toimitusjohtaja Kati Sulin kertoo.
Tällä hetkellä työelämässä aiheuttavat paineita Suomen sakkaava talous ja heikentyvä työllisyys. Vielä enemmän monia ajatustyöläisiä kuitenkin ahdistaa tekoälyn esiinmarssi.
”Tekoälyn vallankumous haastaa työelämää perusteellisesti, kun suorittava tietotyö jää yhä useammin tekoälyratkaisuille. Kyky luovaan ja kriittiseen ajatteluun sekä ajattelun rajojen haastamiseen ovat nousemassa työelämän merkittävimmiksi avaintaidoiksi. Organisaatioiden pitää huolehtia siitä, ettei ihminen jää passiiviseksi tietotyöläiseksi, vaan kasvaa aktiiviseksi ajatustyöntekijäksi. Uudella asiantuntijayhteisöllämme on ainutlaatuinen tilaisuus tukea suomalaisen työelämän siirtymistä tietotyöstä ajatustyöhön”, Filosofian Akatemian perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja Lauri Järvilehto sanoo.
Heltillä ja Filosofian Akatemialla on yhteensä 1 400 asiakasyritystä, joissa työskentelee kymmeniä tuhansia ajatustyön tekijöitä.
”Yhdistymisessämme syntyvä synergia tarkoittaa parempaa ja kattavampaa palvelua asiakkaillemme. Olemme entistä tiiviimmin organisaatioiden pulssilla, ja pystymme aiempaa kokonaisvaltaisemmin puuttumaan esiin nousevien haasteiden ja kipupisteiden juurisyihin. Tällaisia pinnan alla vaikuttavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi epäselvät roolit ja vastuut, huonosti organisoitu työ, työntekijöitä passivoiva johtaminen tai luottamusta rapauttava yrityskulttuuri”, Filosofian Akatemian toimitusjohtaja Liisa Arponen sanoo.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Kati Sulin, Heltti, 040 585 8488, kati.sulin(a)heltti.fi
Hallituksen puheenjohtaja Timo Lappi, Heltti, 040 756 7809, timo.lappi(a)heltti.fi
Hallituksen puheenjohtaja Lauri Järvilehto, Filosofian Akatemia, 040 770 9771, lauri.jarvilehto(a)filosofianakatemia.fi
Toimitusjohtaja Liisa Arponen, Filosofian Akatemia 044 230 5727, liisa.arponen(a)filosofianakatemia.fi