Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Historiallinen vuosi – jäseniä on yli 200

Historiallinen vuosi – jäseniä on yli 200

Vuonna 2023 tehtiin historiaa. 200 jäsenyrityksen määrä ylittyi. Mitä enemmän meillä on jäseniä, sen vahvempi on ääni vaikuttaa jäsenten kasvun ja kansainvälistymisen hyväksi.

Vuosi sai myös pysähtymään ja katsomaan, millaisia jäseniä meillä on. Se on nykyään helppoa, koska jäsenet on luokiteltu toimintansa perusteella. Listalta voi kuka tahansa etsiä haluamallaan määritteellä sopivia yrityksiä. Näin voi myös tutustua monipuoliseen tarjontaan, jonka kaikki jäsenemme muodostavat.

Kun jäsenkuntaa tarkastellaan lukumäärän perusteella, 69 prosentilla jäsenistä on lääkinnällisiä laitteita – tuotteita, ohjelmistoja tai digitaalisia palveluja. 15 prosentilla on in vitro diagnostiikkatuotteita. 16 prosentilla on hyvinvointiratkaisuja.

Jäseniä voi tarkastella myös toiminnan perusteella. 46 prosentilla on valmistusta, ja 36 prosenttia harjoittaa konsultointia. 16 prosenttia jäsenistä ovat myös jakelijoita. Sertifiointi on alueena 7 prosentilla jäseniä. Vain neljällä prosentilla on maahantuontia.

Alueet, joihin yrityksillä on ratkaisuja, onkin sitten monenkirjava joukko, kuten aivot, iho, lihakset, silmät, sydän, luusto, suolisto, uni, mielenterveys, syöpä, kansantaudit, harvinaissairaudet, diabetes, fysioterapia ja hammashoito.

Teknologiaakin yritykset hyödyntävät monipuolisesti, kuten datan käsittelyä ja analysointia, bioinformatiikkaa, genomiikkaa, robotiikkaa, automaatiota ja kuvantamista. VR, 3D, magneetit, laserit, implantit ja kemia kuuluvat myös valikoimiin.

Jos yrityksiä tarkastelee vuoden 2022 viennin perusteella in vitro diagnostiikkayritysten osuus nousee huomattavasti, kun terveysteknologian tuoteviennistä 33 prosenttia in vitro diagnostiikkaa. Lääkinnällisten laitteiden osuus on 63 prosenttia. Vastaavasti valmistavien yritysten osuus nousee.   

Tästä on hyvä jatkaa. Jäsenmäärä kasvaa vuosittain, ja vuonna 2023 lisäystä oli 13 yrityksen verran. Seitsemässä vuodessa jäsenmäärä on kasvanut 95:stä yli kahteen sataan. Voimme siis olla tyytyväisiä toimintaan, joka tuo lisää jäseniä koko ajan.