Jäsenesittelyssä Granitics: ”Tarjoamme joustavimman ja monipuolisimman kliinistä tutkimusta palvelevan ohjelmiston”
Graniticsin tuoterepertuaarissa keskitytään kliinisen tutkimuksen ohjelmistoratkaisuihin ja tutkijoiden työn tukemiseen, jotta tutkimuksen tekeminen olisi mahdollisimman miellyttävää ja helppoa. Kolmihenkisen yrityksen vahvuutena on vankka osaaminen it-alalta ja erityisesti ohjelmistopuolelta.
”Granitics on entisten työkavereiden perustama firma”, kertoo toimitusjohtaja Harri Lähdesmäki yrityksen historiasta. ”Olemme työskennelleet it-alalla ohjelmistopuolella 90-luvulta lähtien, muissakin kuin lääketieteellisissä asioissa. Olemme hype-alan kasvatteja ja nähneet hype-kauden karikot ja tuotteet”.
Yrityksen perusti vuonna 2001 Anssi Nykänen, yhden miehen yhtiönä. Vuonna 2006 yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi ja se on edelleen täysin yksityishenkilöiden omistama. Lähdesmäki ja Nykänen olivat toisilleen tuttuja työskenneltyään samassa mobiiliteknologiayrityksessä. ”Palkkasin Anssin. Kun Anssi lähti, tuin häntä vuosien varrella – rakkaudesta lajiin”, kertoo Lähdesmäki. ”Lopulta lähdin itsekin toimintaan vakituisesti mukaan”.
Lääketieteellisen tutkimuksen tukeminen ydintoimintana
Palvelut kohdennetusti terveysalan tutkimustoiminnalle käynnistyivät kymmenen vuotta sitten Suomen hematologisen rekisterin kanssa tehtävän yhteistyön myötä. Vuonna 2014 hematologinen rekisteri ilmoittautui valtakunnalliseen biopankkirekisteriin ja siitä tuli Suomen kolmas virallinen biopankki. Granitics toteutti tuolloin Hematologisen rekisterin. Alan sääntelyä piti myös seurata. ”Lainsäädäntöä, määräyksiä ja yleisiä ohjeita etsittiin teknisestä näkökulmasta, mutta ne eivät olleet it-ihmisille riittävän täsmällisiä”, kertoo Lähdesmäki. Graniticsin asiakkaille kriittinen elinehto on se, että tietosuoja ja tietoturva ovat kunnossa. ”Pyrimme aina ennakoimaan tietoturvaongelmia ja olemaan aina vähän parempia kuin lainsäädäntö edellyttää”, jatkaa Lähdesmäki.
Yritystoiminnan alkuaikoihin nähden ydinmuutos Graniticsin toiminnassa on tapahtunut tuoterepertuaarissa, jossa nykyisin keskitytään kliinisen tutkimuksen ohjelmistoratkaisuihin. Tutkimuksen tekemisestä pyritään tekemään mahdollisimman miellyttävää ja helppoa. Koska kokeneet yrittäjät ovat nähneet vuosien varrella monia huonoja ratkaisuja, tietävät he, miten tuottaa hyviä ratkaisuja. Esimerkki hyvästä ratkaisusta on Graniticsin kehittämä MyCRF tutkimusrekisteri- ja CRF-palvelu, jota voidaan käyttää kaikkeen lääketieteen alan tutkimukseen tutkijalähtöisistä tutkimuksista kliinisten laitteiden hyväksymistestaamiseen. MyCRF tarjoaa työvälineet tutkimuksen läpivientiin suunnittelusta arkistointiin saakka. Granitics tarjoaa myös henkilökohtaista tukea palvelunkäyttäjille ja toimii kumppanina tutkimuksen tekijöille.
”MyCRF on mielestämme joustavin ja monipuolisin kliinistä tutkimusta palveleva ohjelmisto”, sanoo Lähdesmäki. Ohjelmistoa ovat kehittäneet Suomen ohjelmistoalan parhaat asiantuntijat, jotka tuntevat myös terveysalan regulaatiovaatimukset. Vaatimustenmukaisuuden osoittaminen on Lähdesmäen mukaan uskottavuuskysymys ja kulminoituu laatujärjestelmiin. Graniticsin tuotteet ovat linjassa lääkinnällisiä laitteita koskevan EU-sääntelyn ja standardien kanssa. Tämä on tärkeää, sillä tutkimukset saattavat olla monikansallisia, asiakkaita on monissa eri maissa ja vaatimustenmukaisuus tulee usein osoittaa Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa FDA:lle.
Granitics käyttää tuotekehityksessään ja palveluissaan laajaa verkostoaan, johon kuuluu runsaasti kokeneita tekijöitä. ”Meiltä löytyy välineitä ja kumppaneita kaikkeen, mikä liittyy dataan tai datan käsittelyyn”, kertoo Lähdesmäki. Datan perushallinta ja käytännön toiminta ovat Graniticsin ohjelmistoissa hyvin hallinnassa. Yritykseltä löytyy tekijöitä ja kumppaneita myös tutkimuksen arvoketjun seuraaviin vaiheisiin, joissa edetään kohti data-analytiikkaa, tulkintoja ja julkaisuja. Data-analytiikassa on Suomessa todella hyvää osaamista ja Granitics ohjaa mielellään asiakkaitaan verkostonsa osaajien puoleen.
Kotimaisen terveysteknologia-alan lähivuosien kehitys
Graniticsissa seurataan tarkkaan terveysteknologia-alan kehitystä. Erityisen kiinnostavaa on kaikki, mikä liittyy suurten tietomassojen käsittelyyn, tietoaltaisiin, analytiikkaratkaisuihin ja kansallisen tason isoihin järjestelmäratkaisuihin. Uuden lupaviranomaisen Findatan tulevat määritykset sote-tietojen tietoturvalliselle käyttöympäristölle valmistunevat kesän kynnyksellä ja niitäkin odotetaan Graniticsissa kiinnostuneina. Tavoitteena on, että asiakas voisi käyttää Findatan luvittamaa aineistoa Graniticsin alustalla, joka olisi Findatan vaatimusten mukainen. Palvelua voidaan käyttää kaiken rakenteellisen datan käsittelyyn.
Huolta aiheuttavat tutkimusrahoituksen leikkaukset. Lähdesmäki toivoisi, että yhteiskunta panostaisi jatkossa rahallisesti myös perustutkimuksen tekemiseen samalla, kun tuetaan suurten osaamiskeskusten luomista. Suurissa kansallisissa hankkeissa, kuten genomihankkeissa, on hienoja tavoitteita ja mahdollisuus saada valtavan hienoja tuloksia aikaiseksi. ”Mutta miten pärjää tulevaisuudessa perustason kliininen tutkijalähtöinen tutkimus?”, kysyy Lähdesmäki.
Kysyttäessä mihin suuntaan Lähdesmäki haluaisi nähdä kotimaisen terveysteknologia-alan kehittyvän lähivuosina, vastaa hän: ”Vaikka Suomi on pieni maa, suomalaisessa osaamisessa on parasta monipuolisuus ja korkeasti koulutetut ihmiset. Nämä pitäisi pystyä tulevaisuudessakin takaamaan”. Myös hienoja, pieniä, innovatiivisia hankkeita pitäisi tukea, etteivät ne hautaudu massiivisten hankkeiden alle. Lähdesmäki korostaa yrittäjähenkisyyttä ja monipuolisuutta, jotka ovat yhdessä vahva voima. Monista pienistäkin hankkeista voi syntyä hienoja tarinoita vientituotteiksi.
Granitics liittyi Terveysteknologia ry – Healthtech Finlandin jäseneksi tammikuussa 2020.