Movendoksen digitaalisen asioinnin palvelut edistävät koronarokotuksia työterveyksissä
Suomessa käydään parhaillaan laajaa julkista keskustelua koronarokotteiden antamisesta ja rokotukseen ohjautumisesta. Esimerkiksi HUS uutisoi tammikuun puolivälissä avanneensa koronarokotteiden ajanvarauksen sairaanhoitopiirin työntekijöille.
Työterveyksillä on merkittävä rooli koronarokotusten antamisessa. Työterveyden piirissä oli vuonna 2018 noin 1,9 miljoonaa suomalaista eli 86 % suomalaisista palkansaajista. Yle uutisoi perjantaina 22.1.2021, että työterveyshuolto valjastetaan laajasti mukaan koronan joukkorokotuksiin. Tähän on poliittinen sopu olemassa, ja korvaustapa on valmistelun alla.
Useat Movendoksen ratkaisuja käyttävät työterveydet ovat jo aloittaneet koronarokotukset, joiden ajanvarauksessa käytetään Movendos mBooking-palvelua. Movendoksen ajanvaraus ohjaa oikean palvelun pariin oireen ja tarpeen perusteella. Ajanvaraus on joustava ratkaisu, jota on voitu muokata nopeasti vastaamaan muuttuvia tarpeita.
Esimerkiksi tamperelainen työterveys ja lääkärikeskus Pirte antoi ensimmäisen koronarokotuksen jo tapaninpäivänä 26.12.2020. Pirte hyödyntää koronarokotuksissaan nettiajanvarausta.
– Toistaiseksi koronarokotteita on annettu kohderyhmä kerrallaan, mikä asettaa erityisvaatimuksia nettiajanvaraukselle. Oikeiden henkilöiden pitää päästä varaamaan aikaa, mutta työterveydelle ei saa syntyä suurta hallinnollista tai ylläpitotaakkaa kohderyhmien hallinnassa, Movendoksen toimitusjohtaja Arto Leppisaari kuvaa tilannetta.
Myös Movendoksen etävastaanottopalvelun chat-ratkaisuun on kehitetty uusia toiminnallisuuksia ja palvelupolkuja palvelemaan koronatestauksen ja koronarokotusten tarpeita. Koronaoireisille on toteutettu esimerkiksi chatbotin tekemä esitietokysely, jotta tarvittavat tiedot ovat heti hoitajan saatavilla.
Kehitystä on tehty nopealla aikataululla yhdessä asiakkaiden kanssa.