Movendoksen terveysvalmennus auttaa myös etätyöläisiä
Yksilöllinen ja oikein ajoitettu terveysvalmennus tavoittaa oikeat työntekijät ja tuo pysyviä vaikutuksia. Yli tuhat toteutettua yksilöllistä valmennusmatkaa tarkoittaa yhtä montaa erilaista tarinaa terveydestä ja työkyvystä. Koronan eristämille etätyöläisille yksilöllinen valmennus tulee tarpeeseen.
Terveyttä, työkykyä ja yleistä hyvinvointia edistäviin toimiin tehdään vuosittain isoja investointeja, mutta tuloksia ja vaikuttavuutta seurataan liian vähän. Lisäksi työnantajien haasteena on, että tukitoimien piiriin ei tavoiteta oikeita henkilöitä, sitoutumisen puute vaivaa tai kuntoutusprosessit eivät tuota pysyviä muutoksia ihmisen omassa arjessa.
Kohonnut stressi, elintapasairaudet, vähäinen uni ja kokonaisvaltaisen elämänhallinnan puute aiheuttavat valtavia kustannuksia yhteiskunnassa ja työpaikoilla. Pelkästään työkyvyttömyyden hinta Suomelle vuodessa on 4 miljardia. Vuodessa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy 18 800 henkilöä, ja työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 170 000 henkilöä.
Yksittäisen henkilön työnantajayritykselle aiheuttamalla työkyvyttömyyskustannuksella pystyisi kattamaan kaikkineen lähes 500 henkilön yksilövalmennuksen. Ja toiseen suuntaan: yhdellä valmennuksella voidaan saada aikaan jopa yli 300 000 euron säästö (laskettu Valtiokonttorin työkyvyttömyyskustannusten TKV-kertoimen mukaan).
Terveys ei katso asemaa eikä toimialaa – ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi
Tutkimusten mukaan ihminen pystyy vaikuttamaan omaan terveyteensä pysyvällä tavalla silloin, kun hän saa yksilöllistä ja omaan elämäntilanteeseensa muovautuvaa tukea elämänmuutokseen. Ongelmana on ollut, että yksilöllinen ja vaikuttavalla tavalla annettu tuki ei ole ollut helposti ihmisten ulottuvilla eri puolilla Suomea.
Konseptoitu arvo- ja ratkaisukeskeinen Unik Health Coahing-valmennus perustuu 20 vuoden kokemukseen ja yhteistyöhön suomalaisten yritysten kanssa. Kolme vuotta sitten valmennusmalli tuotiin osaksi Movendoksen toimintaa. Silloin alkoi sekä valmennuksen tarjoaminen etänä sijainnista riippumattomasti että johdonmukainen vaikuttavuuden seuranta. Valmennus on tullut aiemmin tunnetuksi nimellä Movendos Health Coaching. Uusi nimi Unik Health Coaching viittaa vahvasti yksilöllisyyteen, joka on valmennusten tärkein kulmakivi.
Arvo- ja ratkaisukeskeinen coaching-lähestymistavan voima perustuu hyvin yksinkertaisiin asioihin. Ulkopuolisen asiantuntijan jakamat ohjeet ja neuvot eivät toimi, koska pelkkä tieto ei riitä saamaan aikaan muutosta. Yksilöllisellä coaching-menetelmällä yksilön elämää ja muutostarvetta lähestytään hänen omasta elämäntilanteestaan käsin.
Ihmisen kuunteleminen ja valmentajan esittämät oikeat kysymykset saavat aikaan omia oivalluksia, uusia ajattelumalleja ja toimintatapoja. Nämä muuttavat arjen valintoja ja käyttäytymistä konkreettisesti ja pysyvästi. Myönteinen muutos yhdellä osa-alueella kertautuu usein hyvinä muutoksina myös muilla elämän osa-alueilla.
Ihmisen kohtaaminen sitouttaa ja tuo tuloksia
Movendos on suomalainen yritys, jonka tausta on käyttäytymis- ja terveystieteen tutkimuksessa. Tämä antaa laajan ja samalla syvällisen näkökulman asiantuntemukseen pohjautuvaan yksilövalmennusten toteutukseen ja seurantaan.
Työkykyä ja terveyttä tukevien toimenpiteiden haasteet onkin ratkaistu seuraavalla reseptillä:
- Yksilölähtöisyys
- Oikea ajoitus
- Kokonaisvaltaisuus
- Arvo- ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa ja coaching-menetelmä
- Helppo saavutettavuus
- Valmennukseen sitoutuminen
- Tulosten ja vaikuttavuuden todentaminen
- Selkeä toteutusmalli