Myynti- ja markkinointitaidoilla vauhtia kansainvälistymiseen
Terveysteknologia-alan vienti on kehittynyt myönteiseen suuntaan viimeiset 20 vuotta, ja vuonna 2020 se oli jo 2,43 miljardia euroa. Vienti on edelleen hyvin vahvasti suurten yritysten käsissä, ja pienillä yrityksillä tuntuu olevan haasteita saada kansainvälistä kauppaa alkuun. Tähän ongelmaan voidaan vastata myynti- ja markkinointiosaamista kehittämällä, ja juuri siihen vastaa Terveysteknologia ry:n ja Pro Growth Consulting Oy:n yhdessä kehittämä koulutusohjelma Healthtech From Finland.
Myynti on taitolaji
Healthtech From Finland -koulutus on järjestetty nyt kaksi kertaa, ja siihen on osallistunut kolmisenkymmentä yritystä. Ohjelma koostuu 12 koulutuspäivästä, joissa perehdytään monipuolisesti myynnin ja markkinoinnin kysymyksiin erityisesti kansainvälistä kasvua hakevien yritysten näkökulmasta. Ohjelmaa on hiottu vastaamaan mahdollisimman hyvin nimenomaan terveysteknologia-alan tarpeisiin. Toiseen toteutukseen esimerkiksi lisättiin päivä, jossa osallistujat pääsivät kertomaan tuotteestaan tai palvelustaan suoraan erilaisille asiakkaille (yksityinen terveystoimija, sairaanhoitopiiri, kaupunki) ja saivat asiakkailta arvokasta palautetta esityksistään.
Kiitosta konkretiasta ja vertaisoppimisesta
Osallistujat ovat olleet erityisen tyytyväisiä siihen, että koulutuksesta on saanut konkreettisia työkaluja myyntityössä kehittymiseen. Muun muassa myyntiprosessin pilkkominen pienempiin osiin ja jokaisen osan omien erityispiirteiden läpikäyminen on antanut osallistujille välineitä löytää uusia liidejä ja kehittää niitä eteenpäin kohti neuvotteluja, kaupan loppuun saattamista ja lisämyyntiä. Arvokasta osallistujille on ollut myös kokemusten jakaminen muiden alan toimijoiden kanssa ja toisilta oppiminen. Jokainen on saanut koulutuksesta uusia, arvokkaita kontakteja verkostoaan rikastuttamaan – osa myös suoria liidejä tai uusia yhteistyökumppaneita.
Myyntiä kehittämällä koko potentiaali käyttöön
Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen kaipaisi terveysteknologia-alalle vähän lisää oppia Amerikasta, jossa myyntiin ja markkinointiin satsataan isosti jo tuotekehitysvaiheessa. ”On ihan eri asia puskea markkinoille tuotetta silloin, kun yritys on jo onnistunut tekemään itseään tunnetuksi. Jos ensin viilataan tuote ihan viimeisen päälle valmiiksi ja sitten vasta aloitetaan myynti ja markkinointi, edessä on huomattavasti kivisempi tie, ja silti voi käydä niin, että tuote jää myymättä, koska tuntemattoman valmistajan tuotetta ei kukaan halua ostaa”, Saara Hassinen pohtii.
Terveysteknologiassa on kuitenkin valtavasti potentiaalia. Hassinen uskoo, että datan hyödyntäminen ja digitaaliset ratkaisut nousevat suureen arvoon lähivuosina, jos kaikki uudet mahdollisuudet hyödynnetään. ”Tämä on suuri mahdollisuus yrityksille ja saattaa houkutella myös uusia kansainvälisiä yrityksiä Suomeen”, Hassinen uskoo. Samalla muidenkin terveysteknologiatuotteiden vienti voi entisestään lisääntyä.
Terveysteknologian kasvuohjelma Healthtech From Finland käynnistyy kolmannen kerran syksyllä 2021.