PharmaLex Finlandille uusi toimitusjohtaja
PharmaLex Finlandin toimitusjohtaja vaihtui 1. kesäkuuta 2023, kun yhtiön perustaja ja yli 20 vuotta toimitusjohtajana toiminut proviisori Kaija Korpiaho-Haga väistyi tehtävästään. Uusi toimitusjohtaja on yrityksen liiketoimintajohtajana vuodesta 2019 toiminut KTM Pauliina Lajunen.
Lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden myyntilupiin ja markkinoille tuloon liittyviä palveluja tarjoava yritys toimi nimellä DRA Consulting viime vuoteen asti. Elokuussa 2022 tehdyn yrityskaupan seurauksena nimi vaihtui PharmaLex Finlandiksi samalla, kun yrityksestä tuli osa maailmanlaajuisen PharmaLex-konsernin pohjoismaista organisaatiota.
”Suunnitelmissa oli jo ollut kipparinvaihto ja nyt oli sopiva hetki siihen. Pauliinan kansainvälinen kokemus, näkemys terveydenhuollon eri aloilta sekä loistavat kieli- ja esiintymistaidot antavat juuri oikeat eväät luotsaamaan yritystä kohti globaaleja markkinoita”, toteaa Kaija Korpiaho-Haga, joka jatkaa DRA:n emoyhtiön, Genetricum Oy:n toimitusjohtajana.
Pauliina Lajusella on kansainvälisen markkinoinnin koulutus ja yli 20 vuoden kokemus markkinoinnin ja myynnin johtamisen sekä liiketoiminnan kehittämisen tehtävistä mm. hoiva-alan yritys Med Group/ONNIssa, Docrates Syöpäsairaalassa ja GE Healthcarella. Hänellä on myös kokemusta useista yrityskaupoista, viimeksi hallituksen jäsenenä Nanso Groupilla.
PharmaLexilla Lajunen vetää myös pohjoismaista myynti-, markkinointi- ja viestintätiimiä. ”Tästä on hyvä jatkaa kohti Nordic-organisaatiota. Johtaminen on tiimityötä ja minulla on rautaisen ammattitaidon omaava joukko ympärilläni. Uuden konsernin kautta voimme tarjota asiakkaillemme laajan palvelupaletin missä päin maailmaa tahansa.”
About PharmaLex
PharmaLex is a leading provider of specialised services for the pharma, biotech and medical device industries. We guide you from early strategic planning activities and non-clinical requirements through clinical development, regulatory submission processes and post-approval / maintenance post-launch activities. Our experts use technology-enabled solutions to support you through the entire product lifecycle. We deliver exceptional results — going above and beyond the standard to deliver tailor-made solutions worldwide.
PharmaLex is now part of AmerisourceBergen, a leading global healthcare company with a foundation in pharmaceutical distribution.