SPESiOR™: Valvira-rekisteröity yksityinen tietoturvallinen käyttöympäristö tarjoaa ratkaisuja sosiaali- ja terveysdatan toisiokäytön haasteisiin
ESiOR Oy: lehdistötiedote 7.6.2022
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä edellyttää 1.5.2022 alkaen tietoturvallista käyttöympäristöä datan käsittelyyn. Datan toisiokäyttöä voivat olla esimerkiksi tutkimus, tilastointi, kehittämis- ja innovaatiotoiminta tai tietojohtaminen. Lain tarkoituksena on lisätä tietoturvaa ja turvata yksilön henkilötietojen suojaa. Lain mukainen SPESiOR™ on vaikuttavuustutkimuksen uusien näkemyksien mahdollistaja.
Tukea päätöksentekoon: sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön hyödyt
Sosiaali- ja terveydenhuollossa kertyy joka päivä valtavasti dataa, jota hyödyntämällä voidaan kehittää hoitoja ja palveluja monin tavoin sekä tukea päätöksiä. Toisiokäytön ansiosta kertynyt tai kerätty data voidaan saattaa tutkijoiden ja palveluntarjoajien käyttöön, jolloin tutkimus ja tiedolla johtaminen tehostuvat. Tällä on paljon merkitystä palvelujen käyttäjän eli asiakkaan kannalta, ja toissijaisen käytön suurin hyöty koituukin hänelle.
Datan avulla terveydenhuollon palveluja, hoitoja ja prosesseja voidaan kehittää paremmiksi ja vaikuttavammiksi sekä arvioida uusien terveysteknologioiden kustannuksia, hyötyjä ja arvoa.
Lakimuutos edellytti tietoturvallisia käyttöympäristöjä – ESiOR Oy otti haasteen vastaan
ESiOR Oy on kehittänyt SPESiOR™ laajan käyttötarkoituksen tietoturvallisen käyttöympäristön muun muassa datan keräämiseen, siirtoon, analysointiin ja arkistointiin. Tietoturvallisen käyttöympäristön tulee olla myös Valviran rekisteröimä, jotta sitä voidaan käyttää toissijaisen sosiaali- ja terveysdatan hyödyntämisessä. SPESiOR sai Valviran rekisteröinnin 22.4.2022, mikä on osoitus siitä, että se täyttää viranomaisvaatimukset mm. tietoturvan ja tietosuojan osalta.
ESiORin toimitusjohtaja Erkki Soini on innoissaan uuden tietoturvallisen käyttöympäristön tuomista mahdollisuuksista sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja erityisesti datan hyödyntämiseen:
”SPESiOR on ensimmäinen yksityinen Findatan hyväksymä tietoturvallinen sosiaali- ja terveysdatan käyttöympäristö. SPESiORilla on laaja käyttötarkoitus, se soveltuu myös sponsoroituun tutkimukseen ja se on riippumaton; se ei ole osa terveyspalveluntarjoajan tai -jakelijan järjestelmiä. Nämä yhdessä tiedonkeruujärjestelmän ja käyttöliittymien sekä arkistointiratkaisujen kanssa mahdollistavat merkittävästi laajemman yhteistyön eri tahojen kanssa.”
SPESiOR luotiin monipuolisen asiantuntemuksen ja kokemuksen pohjalta
ESiORin pitkää kokemusta erilaisissa asiakasprojekteissa, rekisteritutkimuksessa, Market Access -palveluissa ja terveystaloudessa sekä IT-asiantuntijoiden näkemyksiä on hyödynnetty digitaalisen palvelun kehittämisessä. ESiOR on luonut ratkaisun, joka helpottaa datan hyötykäyttöä ja mahdollistaa datan käytön sen elinkaaren eri vaiheissa. SPESiOR tuo kokonaisratkaisun asiakkaan eri tarpeisiin, koska nyt ESiOR voi tarjota tarpeiden mukaan sekä tutkimustukea ja konsultaatiota että tietoturvallisen ratkaisun erilaisiin käyttötapauksiin:
”SPESiOR sisältää datan siirron, käsittelyn, analysoinnin ja arkistoinnin lisäksi mahdollisuuden tietoturvalliseen tiedon keruuseen useissa tarkoituksissa, kuten kyselytutkimukset, potilastietojen keruu, riskin jako ja kliiniset tutkimukset. Datan keruutyökalun kehittämisessä on huomioitu kymmenien projektien kokemus sekä vaikuttavuustutkimuksen näkökohdat.”
SPESiOR tiivistettynä
Valviran rekisteröimä, täyttää viranomaisen vaatimukset tietoturvasta ja tietosuojasta
Vahva tunnistautuminen, monivaiheinen tunnistautuminen
Datakeskus Suomessa (yksityispilvi, ISO 27001, Katakri)
Laajat käyttö- ja asiakasmahdollisuudet, asiakastuki ja konsultointi
Datan elinkaaren tuki (kerääminen, siirto, analysointi, arkistointi)
Lisätietoja
CEO Erkki Soini erkki.soini(at)esior.fi | +358400533971
ESiOR Oy on vuonna 2006 perustettu asiantuntijayritys, joka tarjoaa ratkaisuja, tutkimusta, konsultointia ja työkaluja parempien terveydenhuollon päätösten tueksi. Ydinpalveluita ovat terveydenhuollon tuotteiden, palveluiden ja prosessien arvon osoittaminen, tehokkuuden kehittäminen ja kustannusvaikuttavuuden edistäminen. Tuemme asiakkaitamme monipuolisesta datasta muodostetun tiedon tuottamisessa, viestimisessä ja hyödyntämisessä.