Suoliston ja mahan sairauksien varhainen toteaminen ei saa jäädä koronapandemian varjoon
COVID-19 pandemian aikana monet terveydenhuollon toimipaikat siirtävät kiireettömiä tutkimuksia ja muita toimenpiteitä myöhempään. Näin tekevät myös potilaat itse. Tästä koituvat terveyshaitat voivat pitkällä tähtäimellä tulla kalliiksi sekä potilaalle että yhteiskunnalle.
Koronainfektion lisääntyneet sairastumistapaukset ja kuolemat yhdessä pahenevan taloudellisen laman ja kasvavan työttömyyden kanssa lisäävät maailmanlaajuista hätää ja paniikkia.
Nyt olisi syytä hyödyntää ennakkoluulottomasti terveysteknologian tarjoamia uusia mahdollisuuksia laskea kuluja ja nopeuttaa sekä yksinkertaistaa tutkimuksia. On lukuisia diagnostisia testejä, joita ei ole kunnolla otettu käyttöön niiden tutkitusta luotettavuudesta huolimatta. Näihin perehtymään olisi syytä koota oma työryhmänsä terveydenhuollosta. Selvitystyö voisi tuoda merkittäviä säästöjä ja uusien toimintatapojen avulla voitaisiin mahdollisesti ennaltaehkäistä turhia sairastumisia ja kroonisten sairauksien pahenemisvaiheita ajoissa.
Koronavirukseen sairastumiseen ja siitä toipumiseen vaikuttavat monet muut sairaudet. Olisi esimerkiksi erittäin hyödyllistä tietää, kuinka monella sairastuneesta ja kuolleesta on ollut helikobakteeri-infektio ja atrofinen gastriitti kaikkine niihin liittyvine riskeineen ja sairauksineen, jotka alentavat vastustuskykyä ja altistavat koronainfektioon sairastumiseen ja menehtymiseen.
Seulonnat ja varhainen toteaminen diagnostiikan avulla
Tällä hetkellä kiireettömiä invasiivisia toimenpiteitä vältetään pandemian takia. Esimerkiksi ennen gastroskopiaa voisi tehdä verinäytetestin, joka jo kertoisi mahan terveydestä ja jatkotutkimuksen tarpeista.
Maha-, ruokatorvi- ja suolistosyövän riskien varhaisella toteamisella ja riskiryhmien väestöpohjaisella seulonnalla on mahdollista vähentää vuosittaisten syöpätapausten ja syöpäkuolemien määrää merkittävästi. Vuona 2014 mahasyöpään sairastui Suomessa 650 (kuoli 430), ruokatorvisyöpään 307 (kuoli 257) ja suolistosyöpään 3500 (kuoli 1220).
Suomalaisten GastroPanel®- ja ColonView-FIT-innovaatioiden avulla toteutettu ylävatsavaivojen diagnostiikka ja seulonta maha-, ruokatorvi- ja paksusuolisyövän riskien löytämiseksi edistää myös kasvainten varhaista toteamista sekä mahdollistaa parantavan hoidon. Suomessa ei tällä hetkellä ole kansallista seulontaohjelmaa millekään näistä syövistä.
Esimerkiksi mahasyöpä on pitkään oireeton, jonka vuoksi se havaitaan usein sattumalöydöksenä muun syyn takia tehdyssä mahalaukun tähystyksessä tai vasta hälyttävien oireiden ilmaannuttua, jolloin hoitoennuste on huono.
Näiden kustannussäästöjen laskemiseksi on kehitetty laskentamalli Biohitin GastroPanel-testillä toteutettavassa mahasyöpäriskin seulonnassa. Tämän mallin mukaan elinikäiset säästöt esimerkiksi kymmenen ikäluokan (65–74-vuotiaat) mahasyöpäriskin seulonnalla voisivat olla yli 800 miljoonaa euroa. (laskentamalli: https://www.gastropanel.com/decision-makers/screening-model). Kustannussäästöt syntyvät pääosin sitä kautta, että arviolta 80 % kalliista mahalaukun tähystystutkimuksista voidaan GastoPanel-testin tulosten perusteella jättää tekemättä.
Lisätietoa suoliston ja mahan terveyttä seuraavista testeistä:
www.gastropanel.com/fi
ww.colonview.fi