Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Tekoälykäs pk-yritys -hanke on tuonut yhteen asiantuntijoita yli rajojen

Tekoälykäs pk-yritys -hanke on tuonut yhteen asiantuntijoita yli rajojen

Tekoälykäs pk-yritys -hanke on tuonut yhteen asiantuntijoita yli rajojen

Terveysteknologia ry tukee omalta osaltaan tekoälyn hyödyntämistä jäsenyrityksissä. Olemme myös mukana Tekoälykäs pk-yritys: muutosvoimaa tekoälyn hyödyntämiseen pk-yrityksille ja niiden työntekijöille -hankkeessa.

Hanke eteni keväällä toiseen vaiheeseensa, kun Tekoäly Suomessa -haastattelusarja saatiin päätökseen yhdessä Tehoako tekoälystä? -podcastin kanssa. Ääneen saatiin Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen, yritysmaailman vaikuttaja Risto Siilasmaa sekä kansainvälisten asioiden kommentaattori ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto A.J. Penttilä. Haastattelusarjan voi katsoa YouTubesta tai kuunnella Spotifystä.

Idearikas taustavaikuttaja ja innokas yhdessätekijä

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Anna Lahtinen iloitsee, miten sujuvasti kaikki on mennyt. Hankkeen ohjausryhmä on osoittautunut paitsi idearikkaaksi taustavaikuttajaksi myös innokkaaksi tekemään yhdessä eri tuotantoja. Ohjausryhmämme jäsenten asiantuntemus on mahdollistanut monipuolisen sisällöntuotannon. He ovat olleet aktiivisesti mukana kaikessa tekemisessämme, ja osallistuneet niin yhteiskirjoittamiseen, haastattelusarjamme Q&A-osioon kuin Tehoako tekoälystä? -podcastien tuotantoonkin, hän kertoo.

Seuraavaksi tuotantovuorossa on Muutosvoimaa tekoälystä e-kirja, joka tullaan julkaisemaan ensi syksynä. Interaktiivinen e-kirja kirjoitetaan erityisesti yksilön ja työelämän tarpeita silmällä pitäen. Lahtisen mukaan hänen tiiminsä tavoitteena on luoda helposti lähestyttävä ja ymmärrettävä kirja, jotta kukaan ei jäisi yksin tekoälyasioiden kanssa.

”Tekoäly Suomessa” – valtakunnallinen webinaari 10.10.2024

Syksyn ”Tekoäly Suomessa” -webinaari tuo yhteen innostavia puhujia, käytännön tietoa ja tuoreimpia tutkimuksia tekoälystä. Esiintyjien joukossa ovat Ylen Jälkidigistä tuttu Sofigaten Executive CTO Lassi Kurkijärvi, Futuricen perustaja ja omistaja Tuomas Syrjänen, yrittäjä ja teknologiavaikuttaja Maria Ritala ja AI Finland -verkoston johtaja Karoliina Partanen. Tapahtuma tarjoaa erityisesti työelämässä oleville suunnattua sisältöä ja käytännön työkaluja tekoälyn hyödyntämiseen omassa työssä sekä yritysten ja organisaatioiden toiminnassa. Webinaari toteutetaan torstaina 10.10.2024 klo 10.00–11.30. Ilmoittaudu ennakkoon Webropol-linkin kautta tässä.

Taustalla merkittävä yhteistyöverkosto

Tekoälykäs pk-yritys -hankkeen verkosto- ja viestintäkumppaneina ovat Business Helsinki, Keski-Uudenmaan kehitysyhtiö KEUKE, Länsi-Uudenmaan kauppakamari, Suomen yrittäjät, Terveysteknologia, Tradenomiliitto ja Yrityskummit. Hanke tekee yhteistyötä myös Turun kauppakamarin, Itä-Uudenmaan kehitysyhtiö Posintran ja Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin kanssa. Hankkeen rahoittaa Työsuojelurahasto. Ohjausryhmään kuuluvat Terveysteknologian Saara Hassinen, Suomen Yrityskummien Jerker Forsblom ja Päivi Heikinheimo, Työsuojelurahaston Päivi-Maria Isokääntä, Länsi-Uudenmaan kauppakamarin Tommi Knaapinen, AIThinkin Sami Masala, Business Helsingin Ossi Mattila, Uudenmaan yrittäjien Petri OvaskaElina Pekkarinen KEUKE:lta, Haaga-Helian Anna Rissanen ja Hannu Vaahtera, Nestor Partnersin Timo RonkainenHenrik Keinonen Aalto-yliopistolta, Lassi Kurkijärvi Sofigatelta sekä Tradenomiliiton Tuomas Meriniemi.

Lisää tietoa hankkeesta ja sen tuotoksista löydät osoitteesta https://www.aistories.fi sekä LinkedInin Tekoäly töissä -yhteisöstä. Voit tutustua Tekoälykäs pk-yritys -hankkeen tuotoksiin alapuolella olevien linkkien kautta:

Lisätietoja