Terveyden tekijöiden terveisiä kuntapäättäjille
Terveysteknologia ry, Sailab – Medtech Finland ry ja Lääketeollisuus ry ovat yhdessä Terveyden tekijät. Tämä sen vuoksi, että jäsenet tuottavat ratkaisuja potilaiden ja muidenkin ihmisten hoitoon, kuntoutukseen, sairauksien ennaltaehkäisyyn, terveydentilan ennakointiin ja diagnostiikkaan. Kaikissa ratkaisuissa korostuu potilasturvallisuus. Lääkkeillä on myyntilupa ja terveysteknologiatuotteille ns. ilmoitetun laitoksen auditoima valmistajan vakuutus eli CE-merkki vaadittavien vaatimusten täyttämisestä.
Myös kulku ideasta käyttöön on sama riippumatta siitä, onko kyseessä lääke vai teknologiaratkaisu. Kaikki alkaa joko tunnistetusta tarpeesta tai tutkimuksesta. Harva tutkimustulos on kuitenkin hyödyllinen sellaisenaan. Valtaosaan tarvitaan tuotekehitystä, joka tapahtuu yrityksissä. Kunnan rooli on toimia tutkimuksen, kehitystyön ja sijoituspaikan mahdollistajana. Myöhemmin tietenkin myös ratkaisujen hankkijana.
Tässä päästääkin villakoiran ytimeen. Innovaatio on vain ja ainoastaan kaupallistettu ratkaisu. Innovaatiomyönteinen markkina hyödyntää kehitetyt ratkaisut potilaiden hyväksi.
Valitettavasti erityisesti pienille yrityksille Suomi on vaikea markkina ja hankinnat tapahtuvat lian usein halvimmalla hinnalla.
Ikävää, että joissakin kunnista diabeetikko ei saa insuliinipumppua, koska yksittäinen laite on liian kallis tai että immunoterapeuttiset syöpähoidot eivät ole kaikkien ulottuvilla, koska hintalappu on liian kova.
Nyt jos koskaan pitää ymmärtää, että sote-kädet loppuvat kesken, kun väki vanhenee, eikä lapsia synny riittävästi. Teknologian avulla voidaan tehdä raskaat ja rutiininomaiset työt, jotta aikaa riittää ihmisten kohtaamiseen.
Kuntien kohdalla korostuu myös kaikenikäisten terveyden, työkyvyn ja toimintakyvyn edistämiseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen. Lapsilla seuraukset voivat olla kohtalokkaita, jos ongelmiin ei puututa ajoissa. Tästä on jo surullisia esimerkkejä. Ennakointi ja ennalta ehkäisy tulee aina halvemmaksi kuin sairauksien tai työkyvyttömyyden hoito. Iäkkäillä toimintakyvyn menetys, johtaa laitoshoitoon ja pahimmillaan makuutushoitoon, joka ei ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan hyvä ratkaisu.
Käytännössä tarvitaan viisaita julkisia hankintoja huomioimaan arvo, vaikuttavuus ja elinkaari.
Jos mennään vielä pidemmälle, niin innovatiivisissa hankinnoissa päästään piippaavan laitteen hankinnasta isompien ongelmien ratkaisuun. Mitä kaikkea saataisiin ehdolle, jos hankintana olisi ratkaisut, joilla vähemmillä resursseilla saataisiin parempaa kotihoitoa.
Palataan vielä siihen diabeetikkoon: mikäli hoitohoitotasapaino heittelee, kasvaa myös liitännäissairauksien riski. Tarvitaan entistä useampia käyntejä terveydenhuollossa, mahdollisesti uusia tutkimuksia ja raskaampaa hoitoa. Syöpäpotilaiden varhainen diagnosointi kärsii ja pahimmillaan hinta maksetaan ihmiselämänä. Ikääntyneiden hoidossa henkilökunta uupuu, kun henkilöstöä on liian vähän.
Onko meillä siis varaa olla ottamatta käyttöön innovaatioita, kun niillä voidaan osoittaa olevan paitsi terveysvaikutusta, myös positiivista kustannusvaikutusta?
Entä, onko varaa siihen, että miljoonien eurojen kansainväliset investoinnit jäävät saamatta, jos Suomi ei pysty houkuttelemaan tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja, joista myös sosiaali- ja terveydenhuolto hyötyy?
Säästöihin kannattaa investoiva. Kyse on aina ihmisten elämästä; hyvinvoinnista ja terveydestä. Sen tulee olla tavoite, johon investoidaan ja jonka vaikuttavuutta seurataan.
Tämän pohjalta käytiin vilkas keskustelu Kuntavaalien alla Terveyden tekijät vaalitilaisuudessa, johon osallistuivat Eeva Kalli (Kesk), Aki Linden (SDP), Sari Sarkomaa (KOK) ja Ville Tavio (PS). Keskustelun päätteeksi todettiin, että yhteistyötä ja vuoropuhelua eri tahojen välillä tarvitaan lisää. Vaikuttavuutta ja sen mittaamista on kehitettävä ja hyödynnettävä myös hankinnoissa. TKI-toimintaa on edistettävä. Näin saadaan positiivisuuden kehä, joka hyödyntää kaikkia.
Onnea kaikille valituille kuntapäättäjille!