Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Terveysalan mahdollisuudet saattavat jäädä käyttämättä, jos startupien rahoitus ei järjesty

Terveysalan mahdollisuudet saattavat jäädä käyttämättä, jos startupien rahoitus ei järjesty

Suomessa tehdään laadukkaita terveysinnovaatioita, joissa on sijoittajille paljon mahdollisuuksia. Health Capital Helsingin kysely osoittaa, että terveysstartupien kasvupotentiaali saattaa jäädä toteutumatta ellei rahoitusta saada.

Suomessa on noin 400 terveysalan startupia, joista arviolta 100 sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Health Capital Helsinki selvitti suomalaisten terveysstartupien tarpeita ja haasteita kyselyllä, jonka toteutti Upgraded.

Kyselyn mukaan suomalaisten terveysstartupien ylivoimaisesti kriittisin ja kiireellisin tarve on rahoituksen saamisessa. Suurin osa vastanneista yrityksistä tarvitsee rahoitusta välittömästi (42 % vastanneista yrityksistä) tai vuoden kuluessa (42 %). Seuraavaksi suurimmat tarpeet ovat liittyvät myynnin ja markkinoinnin tukeen sekä referenssi- ja testiasiakkaiden saamiseen. Terveysstartupeilla on lisäksi suuri rekrytointitarve. Seuraavan vuoden aikana 75 % kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo rekrytoida lisää henkilöstöä myyntiin, 67 % tutkimus- ja tuotekehitys- tai teknisiin tehtäviin sekä 47 % markkinoinnin tehtäviin.

“Rahoituksen saaminen ja strategisen rahoituskumppanin löytäminen varhaisessa vaiheessa on terveysalan kasvuyrityksille elinehto. Terveydenhuollon innovaation testaaminen ja validointi vie vuosia ennen kuin se voidaan tuoda markkinoille – mutta kun sinne asti pääsee, mahdollisuudet ovat mittavat”, sanoo Health Capital Helsingin johtaja Juha Paakkola. “Suomessa kasvaa paljon upeita terveysalan tutkimuspohjaisia startupeja, mutta meillä on rajallinen määrä terveysalaan erikoistuneita sijoittajia. Siksi suomalaisten startupien ja kansainvälisten terveyteen erikoistuneiden sijoittajien yhdistäminen on yksi Health Capital Helsingin päätehtävistä”, Paakkola jatkaa.

Haasteina julkinen hankintaprosessi ja oikeiden sijoittajien löytäminen

Haastattelujen mukaan suurin osa startupeista oli tyytyväisiä tukeen, jota innovatiiviset yritykset Suomessa saavat. Haastatellut yritykset arvostavat esimerkiksi Business Finlandin tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia, kohdennettuja tukitoimia Uudenmaan alueella ja alan sääntelyä koskevan tiedon saatavuutta. Haasteina nostettiin esiin julkisten hankintojen hitaus ja läpinäkyvyyden puute sekä omalle startupille oikeiden sijoittajien löytäminen. Terveysalaa tukevilta organisaatiolta, kuten Health Capital Helsingiltä, yritykset tarvitsevat erityisesti yhteyksien luomista sekä kohdennettuja esittelyjä yhteistyökumppaneille ja sijoittajille.

Digitaalisten terveysratkaisujen kysyntä ja bioteknologian edistys luovat mahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Suomalaiset startupit keräävät vuosi vuodelta enemmän kasvurahoitusta (1), ja vuodesta 2021 näyttää tulevan uusi ennätysvuosi (2). Eurooppalaisessa vertailussa suomalaiset startupit saivat ylivoimaisesti eniten pääomasijoituksia suhteessa bruttokansantuotteeseen (3). Positiivinen kasvurahoitustrendi näkyy myös terveysalalla: yksityiset sijoitukset Helsingin seudun terveysstartupeihin lähes kolminkertaistuivat vuonna 2020 edellisvuodesta (4). Kiinnostuksesta kertoo myös, että terveyssektori nousi viime vuonna houkuttelevimmaksi alaksi suomalaisille enkelisijoittajille (5).

Merkittäviä kansainvälisiä rahoituksia ovat tänä vuonna keränneet esimerkiksi Oura (83 MEUR), Aiforia (30 MEUR) ja suomalaisperusteinen, USA:ssa pääosin toimiva Meru Health (38 MUSD). Pörssiin ovat listautuneet Nightingale Health, Modulight ja Bioretec. Lisäksi yhdysvaltalainen Hologic, Inc. osti Mobidiagin 668 MEUR arvoisella sopimuksella.

“Pandemia räjäytti digitaalisten terveysratkaisujen kysynnän, ja samaan aikaan bioteknologiassa on otettu valtavia kehitysaskeleita. Markkinoilla on nyt todella kiinnostavia mahdollisuuksia suomalaisyrityksille”, Juha Paakkola sanoo.

Taustatietoa kyselystä

Health Capital Helsinki selvitti suomalaisten terveysstartupien tarpeita ja haasteita kesä-elokuussa 2021. Kyselyn toteutti Upgraded, suomalaisten terveysalan startupien yhdistys. Kysely lähetettiin noin 200 suomalaisen terveysalan startupin johtajalle, ja vastauksia saatiin 57. Lisäksi syvähaastateltiin kymmenen yrityksen johtajaa kyselyn teemoista. Kyselyn pääkohderyhmänä olivat Uudenmaan alueen yritykset, mutta vastauksia saatiin myös muualta Suomesta.

Health Capital Helsinki

Health Capital Helsinki rakentaa maailman parasta terveyspääkaupunkia. Kehitämme pääkaupunkiseudun terveysekosysteemin toimijoiden yhteistyötä, tuemme innovatiivisia kasvuyrityksiä ja autamme ulkomaisia sijoittajia ja yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia ja yhteistyökumppaneita Suomesta. Health Capital Helsinkiä tukee allianssi, jonka muodostavat Helsingin ja Espoon kaupungit, HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto sekä ammattikorkeakoulut Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia.