Terveysteknologia ja Upgraded tiivistävät yhteistyötään
Terveysteknologian alan johtava toimialayhdistys Terveysteknologia ry – Healthtech Finland ja aktiivinen terveyden ja hyvinvoinnin startup -yhteisö Upgraded ry tiivistävät yhteistyötään. Yhdessä yhdistykset edustavat yli 200 yritystä.
Yhdistysten yhteinen tavoite on suotuisa toimintaympäristö, joka varmistaa potilasturvallisten, tehokkaiden ja innovatiivisten ratkaisujen pääsyn markkinoille. Yhteisten tapahtumien avulla voidaan jakaa tietoa toimialan kehittymisestä ja innovatiivisista ratkaisuista.
– Jatkossa voimme kertoa myös aikaisempaa laajemmin toimialan kokemuksista, tarpeista, toiveista ja ratkaisuehdotuksista. Kun nämä esitetään päätöksentekijöille, on vaikuttavuuskin suurempaa. Yhdessä edustamme yli kahtasataa yritystä”, kertoo Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen.
Säädellyn toimialan markkinoille pääsyn edellytysten tunteminen on tärkeää niin terveys- kuin hyvinvointiratkaisujen osalta. Terveysteknologia ry:llä on pitkä perinne tukea jäsenyrityksiensä kasvua ja kansainvälistymistä, muun muassa tarjoamalla yhteistyöalusta kolmessa eri säädöstyöryhmässä.
Uuden kumppanuuden myötä molempien yhdistysten jäsenille tarjotaan alennettu jäsenmaksu jäsenen liittyessä myös toisen yhdistyksen jäseneksi. Näin esim. Terveysteknologia ry:hyn liittyvät pääsevät säädöstyöryhmiin mukaan ja voivat hyödyntää muutkin yhdistyksen jäsenpalvelut.
– Terveysalan uudistaminen on haastavin tehtävä, mitä yrittäjällä voi olla. Monta kiveä on käännettävä, jos haluaa menestyä. Yhteinen tehtävämme on helpottaa tätä polkua, ja voimme saavuttaa sen vain yhteisillä ponnisteluilla, toteaa Upgraded ry:n johtaja Inga Chernova.
– Terveysteknologia on yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista. Yhteistyöllä voimme auttaa myös startup-yrityksiä kasvamaan. Yhteinen tavoitteemme on vientiä edistävä toimiva kotimarkkina, jatkaa Hassinen.