Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Terveysteknologia ry:n lausunto biopankkilain kokonaisuudistuksesta

Terveysteknologia ry:n lausunto biopankkilain kokonaisuudistuksesta

Biopankkilain valmistelun painopisteen tulisi olla terveysalan kasvustrategian ja innovaatiomyönteisen lainsäädäntökulttuurin hengessä biopankkitoiminnan edellytysten vahvistamisessa ja kehittämisessä. Lausunnoilla oleva lakiehdotus vaarantaa biopankkitoiminnan jatkumisen Suomessa. Lain jatkovalmisteluun tarvitaan sidosryhmien osaamiseen, asiantuntemukseen ja vahvaan kokemukseen tukeutuvaa yhteistyötä.

Terveysteknologia ry on 19.2.2021 antanut lausunnon biopankkilain kokonaisuudistuksen 2. lausuntokierroksella.

Terveysteknologia ry:n tehtävänä on edustaa yhteisöönsä kuuluvia yrityksiä sekä valvoa niiden yhteisiä etuja. Yhdistyksessämme on genomiteollisuusjaosto, jonka jäsenyritysten työntekijät tuovat asiantuntemuksellaan, osaamisellaan sekä kotimaisella ja kansainvälisellä kokemuksellaan merkittävää lisäarvoa terveysalan innovaatioekosysteemiin, ml. biopankkitoimintaan tuotteiden, teknologioiden ja palvelujen muodossa. Jäsenistöömme kuuluvat lisäksi Suomen biopankkien osuuskunta FINBB sekä biopankkien partnereina toimivia muita teknologia- ja palveluyrityksiä. 

Toimintamme keskiössä vaikuttaa terveysalan kasvustrategia, jonka ympärille on valmisteltu yhteistyön ekosysteemiä pitkäjänteisesti vuodesta 2014 alkaen yli useiden hallituskausien. ETLA on vastikään julkaissut raportin, jonka mukaan satsaukset ovat tuottaneet tulosta ja nämä tulokset viittaavat rohkean politiikan onnistumiseen. Menestys vaatii tulevaisuudessakin uusia panostuksia ja yhteistyön jatkumista https://www.etla.fi/julkaisut/terveysteknologia-ja-tutkiva-laakeala-suomen-taloudessa/ .

Näkemyksemme mukaan biopankkilain valmistelussa painopisteen tulisi olla terveysalan kasvustrategian hengessä maamme menestyksekkään biopankkitoiminnan edellytysten säilyttämisessä ja kehittämisessä. Biopankkilain soveltamiskäytännössä syntyneet muutostarpeet on kattavasti kirjattu STM:n asettaman biopankkilainsäädännön ohjausryhmän väliraporttiin jo vuonna 2015. Ohjausryhmä on viimeksi kokoontunut vuoden 2019 lopussa.

Nyt lausunnoilla olevaan lakiluonnokseen on valitettavasti tehty sellaisia ratkaisevia muutoksia, joita ei ole käsitelty vuoden 2019 jälkeen biopankkilainsäädännön ohjausryhmässä ja joilla on käsityksemme mukaan välittömiä ja vakavia vaikutuksia biopankkitoiminnan jatkamisen edellytyksiin Suomessa. Näitä ovat, mm.:

– biopankkiaineistojen luvitusprosessin siirtäminen biopankeista Findataan

– suostumuksen pyytämiseen ja antamiseen sekä suostumusta varten annettavaan selvitykseen liittyvät muutokset

– kliinisesti merkittävien tietojen antamisen menettelytavat

Biopankkilain kokonaisuudistuksen jatkovalmisteluun tulisi näkemyksemme mukaan kutsua mukaan biopankkilainsäädännön ohjausryhmän lisäksi niitä tahoja, joilla on käytännön työssä syntynyttä kokemusta biopankkilain kokonaisuuden soveltamisesta.

Esitys olisi näkemyksemme mukaan korjattavissa nopeallakin aikataululla, mikäli valmistelussa ja sitä tukevissa työryhmissä hyödynnetään biopankkitoiminnan asiantuntemusta laajalla rintamalla. Tarjoamme sekä genomiteollisuusjaostomme että muiden jäsenyritystemme osaamista ja asiantuntemusta biopankkilain ja sen rinnalla kulkevan genomilain valmisteluun.

Biopankkilain kokonaisuudistusta koskeva lausuntoaika päättyy 28.2.2021. Terveysteknologia ry:n lausunto sekä muut saapuneet lausunnot ovat nähtävissä Lausuntopalvelussa: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=5d9…